12/31/14

hyvää uutta vuotta


Kuva on HBA:n ottama (akatemian näytöksestä, minä tekemässä Esmeraldan variaatiota)
Moikka vaan kaikille ja hyvää uutta vuotta - enää 6h ja 10min jäljellä!
Kuluneen vuoden aikana olen saanut enemmän ja enemmän otetta baletista ja siitä, mitä tulevai-
suudeltani haluan. Myös uuden vuoden lupauksiini sisältyy paljon balettiaihetta, vaikken
olekaan virallisesti vielä päättänyt mitä edes lupaan, hahah! Joka tapauksessa, aion treenata
itselleni notkeutta että lihasta tulevan vuoden aikana. Myös eläytymiseen tahdon lisää taitoa,
ja sitähän ei oikein muualla pääse treenaamaan yhtä hyvin kuin lavalla!
Kevätnäytöksessä luultavasti teen aikalailla samoja numeroita kuin mitä viimeisimmässäkin
näytöksessä, pyrkien siihen, että pääsen kehittymään enemmän ja parantamaan suorituksiani.
Ensi vuodesta tulee erittäin rankka, ja toivon että pystyn antamaan kaikkeni balettia että
koulua kohtaan ilman että psyykkinen, henkinen tai fyysinen osa minusta vaurioittuu
mitenkään. Onko teillä uuden vuoden lupauksia? Mielelläni kuulisin, millaisia!
Ihania tanssihetkiä vuodelle 2015!

12/21/14

joulunäytös -14

Tervehdys! Ah, loma. Se on nyt virallisesti aloitettu. Koulussa todistus saatu 9.6 -keskiarvolla ja
balettinäytöksestä on selvitty ehjin nahoin - huhuh, nyt se on siis ohitse, koko syyskausi!
Näytös oli siis 19.12.2014 ja kolmen muun numeron ohella esitin elämäni ensimmäisen
soolovariaation. Siitä vähän lisää kohta - nyt kuvia!
Valmistautuminen alkoi heti aamulla. Tein eväät, meikkasin alustavasti, laitoin nutturan
ja lähdin Emman kanssa suorinta tietä kohti Kanneltaloa. Perillä asiat sujuivat lähes odotettuun
tyyliin; roudattiin asuja lämppätiloihin, tutustuttiin lavaan, lämmiteltiin,
 syötiin salaattia ja meikattiin vähän lisää.
 Viimehetken silaukset; pukujen ja tossujen ompelua sekä hiuskoristeiden tarkistusta ennen
kenraaliharjoituksia. Minun piti ommella Esmeraldan puku reunoista tyllin kanssa
yhteen, ja yritinkin kovasti monenmonta kertaa, mutta luovutin siinä vaiheessa kun yksikään
ommel ei pysynyt paikoillaan. Puku jäi siis ompelematta mutta ongelmia ei seurannut missään
vaiheessa. Kenraaliharjoitukset olivat 14:00-18:20 ja itse näytös alkoi 18:30.
Esitys alkoi EK1-oppilaiden ryhmänumerolla, jonka jälkeen oli Hennan opettamien
pikkulasten hiiritanssinumero. Sitten Nelli Armidan variaatiolla, Ellen Bluebirdin variaatiolla
ja kooste Gisellestä. Gisellen jälkeen oli illan ensimmäinen numero johon itsekin kuuluin,
eli Pizzicato baletista Sylvia. Dueton tanssin Emman kanssa. Pukumme olivat, kuten kuvista
huomaattekin, valkoiset tutut mustilla yksityiskohdilla. Hiuksissamme meillä oli hopeatimantti-
koristehäkkyrä. Pizzicato ei ollut paras vetomme, mutta katastrofeja ei syntynyt ja onnistuimme
ihan hyvin. Paitsi että molemmille tuli naamaan elohiiri kesken tanssin, ups.Pizzicaton jälkeen Katariina tanssahteli Vestalkan variaation, tuli vielä 2 pienten lasten numeroa
joiden jälkeen 20min. väliaika. Väliaika meni lähinnä tulevien numeroiden kertaamiseen.
Väliajan jälkeen ensimmäinen numero oli EK2-3 -ryhmien flamenco nimeltään Sevillanas.
Koreografia tanssittiin osittain pareittain. Asuihin kuului kokomusta leotardi, joko
merenneitomallinen tummansininen -tai vaaleampi sininen pilkkukuvioinen flamencohame,
karakterkengät sekä vaaleat trikoot. Esityksessä tuli lähes kaikille pieniä huomaamattomia
mokia mutta jokaisella oli hauskaa ja tanssimisesta nautittiin.

Flamencon jälkeen oli EK1-oppilaiden toinen ryhmänumero, Hennan preludi, Arianna &
Cupidon variaatio ja sitten minä ja minun Esmeraldani... Iiks. Esitys meni mielestäni paremmin
kuin kenraaliharjoitukset, joista KLIKvideoklippikoosteKLIK on tehty. Ylempänä kuva tutustani.
Hiuksissani oli iso punainen kukka ja käsivarsissa tutuun sopivat koristeet. Tamburiini
oli koristeltu nauhoin. Itse olen ylpeä siitä, miten osasin nauttia tanssimisesta. Hymy ja
eläytyminen tuli luonnostaan ja tasapainoiset piruetit onnistuivat kepeästi.
Ehkä kadun näitä sanoja kun näen näytösvideon, mutta tunne mikä jäi on tärkein. Eikö olekin? :-D

Esmen jälkeen oli teinien ryhmänumero, Katariinan moderni Butterfly sekä aikuisten ryhmänumero.
Viimeinen tanssi näytöksessä oli kevään näytöksestä tuttu Sloppy dance. Asuinamme oli mustat
kengät, miesten puku sekä baskeri joka lopussa vaihtui hihaan piilotettuun tonttulakkiin.
Jälleen koin tanssimisen ilon. Loppukiitoksissa kaikki tanssijat kerääntyivät lavalle ja
varustettiin aplodein sekä ruusuin lomalle.

Päivä oli kerrassaan loistava. Kaikessa olisi ollut parantamista, sitä en voi kieltää, en todellakaan.
Opin silti jotain uutta ja ilahduin lukiessani tänään Hennan blogia, jossa mainittiin samasta
esiintymisestä nauttimisesta. No, nyt kuitenkin seuraavaa näytöstä kohti ja seuraavia numeroita
ihmettelemään - suunnitelmissa olisi ainakin joku varkka sekä pas de quatre.
Hyvää joulua kaikille ja muistakaa levätä lomalla!

12/16/14

kolme yötä näytökseen on

Ellen & minä
Iltapäiviä kaikille! On ollut kiirettä ja vilinää viimeiset kaksi viikkoa - otsikko kertookin miksi.
Akatemian näytös on aivan pian. Iik! Normaalisti olisin aivan innoissani jännityksen lisäksi (normaalisti
olisin myös tähän aikaan treeneissä), mutta - arvatkaa kuka tuli kipeäksi TAAS ennen näytöstä? Minä.
En tiedä miten mä aina onnistun tässä. Sunnuntaina aloin voida vähän huonosti, maanantaina
menin harkkoihin ja illalla nousi kuume. Kyllä minusta ainekset löytyy ikisairastajaksi jos ei tanssijaksi.
Oon ihan masentunut. Sain lomaa kahdeksi päiväksi (ti, ke) ja torstaina on viimeiset harjoitukset
ennen näytöspäivää. Ahdistavaa. Kunhan nyt en vaan saa sitä samanmoista yskää minkä sain viimeksi
ennen näytöstä. Tässä näytöksessä on isommat numerotkin omalta osaltani, joten..
No, joka tapauksessa. Olen yrittänyt juosta tietokoneelle postaamaan useampana päivänä,
mutten ole kerennyt. Lisäksi kuvapula on valtava, sillä aikaa ei ole ollut pahemmin ottaa kuvia.
Takaisin näytösasioihin. Ollaan käyty ostamassa kaikki tarvittavat asiat näytökseen: mm. uudet kärkitossut,
trikoot ja tekoripset. Tuntuu jotenkin ontolta ajatella että tätä on suunniteltu puoli vuotta ja pari päivää
niin se on ohi. Meni se hyvin tai huonosti, sitten sitä ei enää voi muuttaa ja se on vain ja ainoastaan ohi.

Minä, Emma, Maria ja Ellen
Reippaimmat instagramin selailijat ovatkin huomanneet pikkuisen postaustaukoni aikana tämän jutun:
Maria Baranova ilmestyi akatemialle treeniemme loppuvaiheilla, oikeastaan juuri silloin kun
harjoittelin Esmeraldaa. Tietysti loppuasennossa kaaduin ensitanssijan edessä takapuolelleni
(on muuten mahdollista että näin käy näytöksessäkin, hopefully not) ja kaikki sai makeat naurut.
Maria tuli treenaamaan Juhan koreografioimaa Butterflytä eräitä kisoja varten. Oli motivoivaa
seurata niinkin upean tanssijan harjoittelua vierestä käsin. Hän tanssi niin kauniisti.
Mutta minäpä lähden tästä lepäilemään, pitäkää ihana viimeinen viikko ennen lomaa -
postaan vielä uudestaan ennen näytöstä jos ehdin, mutta viimeistään sitten näytöspäivän kuvien
kanssa ilmoittelen itsestäni! :--) Ja tämä ikävä flunssa on toivonmukaan kaikonnut jo ennen sitä.